Raptori - Oi Beibi 2017 (CD SINGLE)

Regular price €19.90

Raptorin tunnetuimman kappaleen, Oi Beibin, tekemisestä oli vuonna 2017 kulunut 27 vuotta. Vuoden lähestyessä loppuaan yhtye oli peloissaan. Yhtyeen räppäri, JuFo III avaa tilannetta: 'Tiedämme kaikki että popmusiikin parissa 27 -klubi on vahva uskomus. Brian Jones, Jim Morrison, Jimi Hendrix, Janis Joplin, Kurt Cobain, Amy Winehouse, kaikki kuolivat 27-vuotiaina. Me pelkäämme että myös Oi Beibi kuolee vuoden 2017 aikana. Minkä kappaleen sanoja mielensäpahoittajat sitten haukkuisivat? Mitä ysäribileissä soitettaisiin? Mitä suomiräppärit sitten vihaisivat?' 

Yhtye varmisti että myös tulevaisuuden Oi teinit pääsevät kuulemaan Oi Beibiä. He julkaisivat kappaleen Spotifyssa sekä muissa hyvinvarustelluissa digimusapalveluissa 'varmistaaksemme sen tekohengityksen mahdollisen letaalin trauman iskiessä', kertoo yhtyeen jäsen Izmo. 'Tuotantoamme löytyy sieltä varsin rajoitetusti ja Oi Beibistä päätettiin tehdä pikku spesiaali. Tarkimmat kuulijat varmasti huomaavat, mistä on kysymys', jatkaa lauluosuuksista vastaava Kaivo arvoituksellisesti. 

Internetin musapalveluiden lisäksi kappale esiintyy 95-elokuvassa. Elokuva kertoo ensimmäisestä Suomen voittamasta jääkiekon maailmanmestaruudesta vuonna 1995. Elokuva sai ensi-iltansa 25.12.2017. 

Tosifaneille olemme painaneet Oi Beibiä fyysisenä audio-CD formaattina, jotka toimitetaan yhtyeen omistus- sekä nimikirjoituksen kera.

Tilaa omasi n-y-t-NYT!